Meistä

Tilamme historia

Luomumaataloutta ja matkailutoimintaa vuodesta 1988

Olemme alusta saakka halunneet palvella kaikkia asiakkaitamme niin kuin toivoisimme itseämmekin palveltavan. Mottomme ”on taito olla aito” tarkoittaa, että vuorovaikutus ja asiakkaidemme viihtyvyys on meille tärkeintä. Uskomme että aito halumme palvella asiakkaitamme niin hyvin kuin osaamme, on varmasti osasyy sille, miksi niin moni asiakkaistamme käy meillä lomillaan jo neljännessä polvessa.

Vuosien saatossa olemme saaneet olla mukana lukuisten asiakkaidemme onnen hetkissä; häissä, sukujuhlissa, syntymäpäivillä ja valmistujaisissa. Asumme itsekin päätilalla, jossa olemme ottamassa teitä vastaan lomallenne.

Pertti Lahdelma, isäntä ja tilanhoitaja jo toisessa polvessa, vuodesta 1984 lähtien. Pertti on rakentanut kaikki lomakiinteistömme, osan jopa oman metsän puutavarasta ja on edelleen vahvasti myös matkailutoiminnassa mukana.

Ritva Lahdelma, emäntä isännän rinnalla vuodesta 1985 lähtien ja tilan seuraeläinten hoitaja. Kähertäjänä yli 30 vuotta toiminut ”ohjelmapalvelupäällikkömme” suunnittelee vieraidemme yksilölliset tilaisuudet.

Tatu Lahdelma perheineen

Turo Lahdelma perheineen

Tilamme historiaa

1600-l jo alkuperäinen Mustaniemen tila muodosti oman jakokunnan.
Se omisti maat ja kalavedet, jotka oli maastoon merkitty. Rajojen ylitykset eivät olleet hyväksyttävää. Suomessa elettiin levottomia aikoja.

1721 30. elokuuta Uudessakaupungissa allekirjoitettu sopimus antoi kauan odotetun rauhan, ja varsinkin Pertunmaalla se merkitsi epävarmuuden loppumista. Venäjän raja oli vain muutaman kilometrin päässä tilalta itään. Mustaniemen tila sai kahdeksan vapaavuotta veroista.

1735 Mustaniemi ja Ahvenniemi olivat Pertunmaan sotilasruoduntaloja. Talojen sotamies kuului Hämeenlinnan läänin jalkaväkirykmenttiin, Sysmän komppaniaan.

1750-l Tuomas Tuomaanpoika Mustonen yritti ajaa veljensä Erkin tilalta pois renkinä ja lunastaa koko tilan itselleen.

1760-l asia käsiteltiin valtiopäivillä, Tuomaalle tuli sakkoja ja Erkille tuli puolet Mustaniemen tilaa, nykyiseltä nimeltä Jussila. Takamailla toimi vielä neljä torppaa.

1896 vuodesta lähtien tila on ollut saman suvun hallussa, nyt neljännessä polvessa. Tilasta on jaettu sisarien kesken 1950-luvulla naapuritila Niemelä.

1988 tilalla alkoi maaseutumatkailutoiminta, lähes vuosittain on jotain uutta toimintaa kehitetty ja tasoa samalla pyritty pitämään yllä.

2008 otimme suuren harppauksen tulevaisuutta silmälläpitäen, kun perustimme yhdessä poikien kanssa Lahdelman Lomat Oy:n.

Lahdelman perhe